Skip to Content

Olen Lappeenrannassa toimiva tanssitaiteilija, jonka juuret ovat pienessä Simpeleen, kylässä Etelä-Karjalassa. Tanssipolkuni alkoi tanssitaiteen perusopetuksessa Imatralla, minkä jälkeen siirryin Kuopion yhteiskoulun musiikkilukion tanssilinjalle, jossa kiinnostukseni koreografiseen työskentelyyn heräsi. Ammatilliset tanssiopintoni suoritin Tampereen konservatoriossa, jossa kehittyin erityisesti teknisesti ja löysin omat vahvuuteni tanssijana. Päälajikseni muodostui nykytanssi, jonka rinnalla katutanssi on kulkenut vahvana toisena kotikenttänä.

Viimeiset kymmenen vuotta olen toiminut Etelä-Karjalan alueella tanssijana, koreografina ja tanssinopettajana. Olen työllistynyt säännöllisen epäsäännöllisesti Lappeenrannan kaupunginteatterilla, opettanut alueen tanssikouluissa ja ollut mukana tuomassa tanssitaidetta näkyväksi ja koettavaksi osaksi paikallista kulttuurikenttää.

Tanssijana omaan vahvan lavapresenssin ja olen moneen muottiin sujahtava tekijä. 

Taiteilijana olen jokseenkin suurpiirteinen ja omista lähtökohdista ammentava. 

Opettajana olen innostava ja ajatuksia herättävä.

Ihmisenä olen iloinen, suoraviivainen, aikaansaava ja rehellinen.

9to5 Hommat hoituu! 

  • 2025-2026 Lappeenrannan kaupunginteatteri
  • Tanssija, tanssikapteeni, on-stage swing
  • Ohjaus Jukka Nylund
  • Koreografia Katrin Vaskelainen
  • Media kuvat

Taste Saimaa tapahtumapilotti

  • 2024-2026
  • Improvisoitu nykytanssisoolo Olavinlinna, Savonlinna. Piano Risto Sojakka, Laulu Janette Hämäläinen
  • Improvisoitu nykytanssisoolo taidegalleria Pihatto, Lappeenranta. Saksofoni Ilta Attila.
  • Improvisoitu nykytanssiduetto Kehruuhuone, Lappeenranta. Tanssi, Veera Sojakka, piano/laulu Risto Sojakka.
  • Hankkeen sivut

Saimaan sylissä

  • 2024
  • Tanssija/koreografi
  • Paikkasidonnainen teos yhteistyössä tanssitaiteilija Veera Sojakan ja Rakuunan soittokunnan kanssa.
  • Lappeenrannan Myllysaaren uimalaitos.
  •  Teos yhdistelee tanssia, elävää musiikkia ja uintia ja on osa Lappeenrannan kulttuurin unelmavuotta 2024.
  • Tapahtumasivut

Tunteellinen kone

  • 2022 Lappeenrannan kaupunginteatteri
  • Koreografi
  • Lappeenrannan lukioteatterin ja Lappeenrannan kaupunginteatterin yhteistuotanto.
  • Ohjaus Marika Kesseli ja Susanna Kauppi
  • Lavalla noin 60 nuorta.
  • Media kuvat

Robin hood

  • 2021 Lappeenrannan kaupunginteatteri
  • Koreografi
  • Ohjaus Ilmari Pursiainen ja Iiris Rannio
  • Taistelukoreografi Oula Kitti
  • Media kuvat
  •  

Kieltoliike

  • 2020
  • Koreografi/tanssija
  • Neljä videotanssiteosta Lappeenrannan kaupungin maamerkeille
  • Teokset avautuivat QR koodilla
  • Teoksen nettisivut

Runar ja Kyllikki -Laulu kielletyistä iloista

  • 2018-2019
  • Koreografi
  • Lappeenrannan kaupunginteatteri
  • Ohjaus Sirpa Riuttala
  • Teoksen Teaser

Kaunis Veera

  • 2018-2019
  • Tanssija
  • Uusi Iloinen teatteri
  • Lappeenrannan kesäteatteri 2018
  • Riihivuoren kesäteatteri 2019
  • Ohjaus Sari Siikander
  • Koreografi Mikko Ahti

 

Mitäs me taiteilijat

  • Koreografi/Tanssija
  • 2018
  • Esa Salaman taidenäyttely ja videoinstallaatio, Piika ja Renki Mustila
  • Kuvaaja/editoija/musiikki Antti Joronen
  • Videoinstallaatio